sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Rapeaa granolaa

Sen jälkeen kun tein ensimmäisen kerran itse mysliä, en ole enää juurikaan viitsinyt napsia valmiita myslejä  kaupasta mukaan. Myslin tekemistä vain rajoittaa se, että haluaisin laittaa joukkoon paljon erilaisia pähkinöitä ja siemeniä, mutta niitä meillä ei ole läheskään aina kotona. No, siemeniä on usein, mutta pähkinäpuoli on pienempi.




Sattumalta löysin ihanan, rapean kokkareisen granolan ohjeen Terveen hyvää -blogista ja nyt myslit ovat vaihtuneet meillä granolaan. Tähän granolaan tulee niitä ihania kokkareita, joita mysleistä usein kalastelen ja kuten alkuperäisen ohjeen kirjoittajakin, myös meidän perheessämme (tiedän, että useampikin) käy  vaivihkaa napsimassa noita kokkareita välipalaksi.

Kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa tuohon alkuperäiseen ohjeeseen, sillä siellä on aivan mahtavasti kerrottu erilaisia vaihtoehtoja ainesosiin ja miten mikäkin vaikuttaa. Oma granolani on ehtinyt jo vakiintua ja näitä aineita löytyy meillä aina kaapista, joten granolan voi nopsasti tekaista lähes koska tahansa. Tässä tuon minun versioni ohje.



  

* * * * *

RAPEA GRANOLA

4 dl kaurahiutaleita
3/4 dl spelttijauhoja
1/2 dl ruokosokeria
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1/4 tl suolaa
1/2 dl kookosöljyä
1 tl aitoa vaniljasokeria
3/4 dl vettä (joukossa halutessasi liraus sitruunamehua)

Sekoita ensin kaikki kuivat aineet kulhossa. Lisää sen jälkeen kookosöljy ja vesi yhdellä kerralla ja sekoittele ne kuivien aineiden joukkoon. Älä kuitenkaan riko syntyviä kokkareita.

Levitä seos uunipellille ja varjele edelleen herkkukokkareita. Paista uunissa 175 asteessa 25 minuuttia välillä hellävaroen käännellen. 

Säädä lämpö pois uunista, avaa uunin luukku raolleen ja anna granolan kuivua uunissa vielä 15-20 minuuttia. Jäähdytä ja säilytä tiiviissä lasipurkissa.

* * * * *




Simppeliä vai mitä? Granolapurkkimme on ollut hetken tyhjillään ja tuntuu, etten ole viitsinyt syödä koko jugurttia kun kokkareet puuttuvat. Nyt on ihana aloittaa uusi viikko kun tietää, että huomenna saa taas herkullista aamiaista. Viikko lähtee hyvin käyntiin.

Mutta ennen ensi viikkoon starttaamista vielä: leppoisaa sunnuntaita!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi. 

16 kommenttia:

  1. Oi njam... muutamaan kertaan olen mysliä aatellut tehdä, mutta aina se on vaan jäänyt kokeilemati. Täytyy kyllä joku kerta testata tuota ohjetta. Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tehdä itse Suffeliini! Ei ole ollenkaan vaikeaa, mutta todella hyvää on :)

      Poista
  2. Kiitos, tätä voiskin tehdä heti tänään :)

    VastaaPoista
  3. Nuo kaurakökkäreet ovat ihan mun lemppareita mysleissä. Kiva saada nyt ohje niiden tekoon.
    Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nepä juuri Outi :) Ja kun ostat kaupasta muromyslin, jossa on niitä kökkäreitä, niin on aika hurja määrä kaloreitakin. Onhan niitä tietysti tässäkin versiossa, mutta ainakin tietää mistä ne tulevat ;) ps. Arvaa montako kökkärettä ole käynyt napsimassa jäähtymässä olevalta pellilliseltä...

      Poista
  4. Nams! Granola on parasta ja menee niin hyvin jugurttien kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on hyvää S :) Jugurtti ei ilman tätä enää oikein maistu miltään ja nuo kökkäreet ovat oikeasti hyviä vaikka pelkän kahvinkin kanssa.

      Poista
  5. Naam...! Kiitos ohjeesta, tätä pitää kokeilla sillä myös minä olen luopunut kaupan mysleistä ja laitankin jogurttiin usein vain pähkinöitä ja/tai pellavansiemenrouhetta marjojen lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hätävarana minäkin ripottelen erilaisia siemeniä jugurttiini, mutta silloin puuttuu tämä myslien tai granolan rapsakkuus. Testaa ihmeessä Miina - uskon, että tykästyt :)

      Poista
  6. Tuotapa ois kiva joskus kokeilla! Näyttää hyvältä ja herkulliselta! Mukavaa tulevaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen Jaana! Tässä ei mene kuin hetki tekemisessä, mutta herkku on iso :) Kivaa alkavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  7. Nami, nami... nuo kokkareet myslissä on ihan parhaita!!! Mahtaisinkohan minäkin onnistua, jos oikein yrittäisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistut Frida ihan takuuvarmasti - ilman isompia yrittämisiäkin ;) Vahdit vain, ettei granola pääse kärvähtämään etenkään uunipellin reunoilla.

      Poista
  8. Moikat tännekkin :) Olenkohan nyt jo käynyt kaikki 40+ bloggaajat tervehtimässä ja ilmoittautunut lukijaksi kun on viime aikoina pitänyt kiirusta, eikö ehtinyt kun just ja just omaa blogia päivittämään! Oikein ihanaa uutta viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No moikat! Minäkin muistin eilen, että kierrokseni jäi aikanaan puoliväliin, mutta nyt pitäisi olla minullakin kaikki käyty läpi. Kivoja blogeja ja ihmisiä niiden takana. Mukavaa viikkoa sinullekin ♥

      Poista