maanantai 21. syyskuuta 2015

Gyl Raum o ain Raum

Niin on. Valtatie kasin kiemurakirjaimin ja rauman kielellä kirjoitettua Rauma-kylttiä tavattiin usein lapsena kun ajettiin kyltin ohi Raumalle mummolaan. Nyt kun mummolaa ei enää ole, ovat Rauman retket vähentyneet, mutta viime viikonloppuna tuli todettua, että ajan kanssa pitää tuohon kaupunkiin tulla kyllä uudelleen.




Olimme matkassa Åblogien ja ystävien kanssa ja lauantaipäivämme oli todellinen naisten hemmottelupäivä. Aloitimme lounaalla omistajaa vaihtaneessa ja konseptiltaan uusiutuneessa Ravintola Gotossa. Puhtaita kauden raaka-aineita mahdollisimman läheltä, selkeät ja kauniit annokset rennossa, tyylikkäässä ympäristössä nautittuina - siinä tämän päivän Goto.


Ruokailu ei ole vain ilmapiirin, hyvän ruoan ja palvelun summa – se on paljon enemmän. Se on ihastuttava, yllättävä elämys, josta jää vahvat muistot niin siitä nauttijoille kuin sen toteuttajillekin. Näin lukee Goton kotisivuilla ja tuo palvelulupaus on selvästikin lunastettu.

Herkkusuuesteetikko kiittää tällaisista paikoista. Ja kauniisti kiittääkin. Sanoinkin jossain vaiheessa, että huomasin annoksen loppuvaiheessa, että haarukkaani päätyi koko ajan vain pienempiä ja pienempiä suupaloja, jotta herkuttelua ei tarvitsisi lopettaa niin pian. Jos Raumalle olet menossa, pidä ihmeessä tämä paikka mielessäsi - tai tee retki ihan vain, jotta pääset herkuttelemaan Gotoon.







Gotosta siirryimme Sisustustalo Kodinonneen torin vastakkaiselle kulmalle. Kodinonni on ollut olemassa Raumalla jo yli 20 vuotta ja myymälä on kasvanut vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa nykyisiin mittoihinsa, monipuoliseksi, aivan ihanaksi sisustusliikkeeksi.








Ihania pikkutavaroita, design-klassikoita, Nicholas Vahen herkkuja, huonekaluja, kankaita, ompelu- ja sisustusneuvontaa - tätä kaikkea on Kodinonni. Kuvat puhukoot puolestaan ja voit varmasti kuvitella, että oli aivan mahtavaa kierrellä tässä liikkeessä kaikessa rauhassa, ilman jalalta toiselle vaihtavaa seuralaista.





Korkkihullun karkkihyllyt. Osaatko arvata mitä näistä tarttui mukaani?



Paljon puhutun marsalan lisäksi vihreä on tämän hetken trendivärejä. Linumin tekstiileistä löytyikin ihania vihreän sävyjä. Itse ihastuin myös aivan täysin noihin Linumin oljenkeltaisiin tekstiileihin ja tuohon krouvipintaiseen harmaaseen, toiselta puolelta oljenkeltaiseen tyynyyn. Ne jäivät kutkuttelemaan vielä...


Kodinonnessa panostetaan esillepanoihin ja sen huomaa. Esillepanoista oli kiva hakea inspiraatiota myös omaan kotiin.






Sisustustalo Kodinonni on valittu Vuoden Sisustusliikkeeksi 2015, enkä yhtään ihmettele miksi. Onnea vielä tätäkin kautta!


Koti rakentuu muistoista, haaveista ja tarinoista. Ottamalla parhaat palat ja muistot menneisyydestä, sekoittamalla niihin nykypäivän unelmat ja tarpeet... Näin syntyy sinun kotisi. Noihin Kodinonnen Johanna Närvän sanoihin on helppo yhtyä.

Aika monelle meistä retkeläisistä taisi tulla jonkin asteinen Rauma-kuume. Raumallehan ajaa Turusta vain tunnin, joten sinne on helppo pistäytyä vaikka vain päiväseltään. Jo pelkästään Goton ja Kodinonnen vuoksi kannattaa suunnata Raumalle, mutta lisäksi kaupungissa on paljon muitakin kivoja liikkeitä ja ihania kahviloita. Puhumattakaan Vanhan Rauman kapeista kaduista ja kauniista rakennuksista - niissä riittää ihasteltavaa. 


Kuva: Marina Tuominen-Vuorenpää

Kiitos mahtavasta hemmottelupäivästä Sisustustalo Kodinonnen Johanna Närvä ja Ravintola Goton Rami Kurki henkilökuntineen! Teitte päivästämme aivan upean ♥ Kiitos myös Åblogeille ja ihanalle avecilleni mitä parhaimmasta seurasta.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

28 kommenttia:

  1. Vaikuttipa todella kivalta päivältä.
    Itse olen tainnu Raumalla piipahtaa varmaan 1-2 kertaa vaikka Porista olenkin kotoisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai ehkä juuri siksi, että olet Porista Marina (sanoo Raumalla syntynyt) ;) Ei vaan, urbaanilegenda tuo Rauma-Pori -jutskailu taitaa olla kuten Turku-Tamperekin. Oli upea päivä, josta tuli valtavasti inspiraatiota ja uutta energiaa.

      Poista
  2. Oi missä paikoissa pääsitte käymään ♡Mun silmiin syöpyi kuva tuosta harmaasta ruokapöydän tuolista, mä haluun tuollaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta Outi! Tuo harmaa tuoli oli todella kaunis. Jos tuo oli mieleesi, niin uskon, että (ainakin) yhdet tietyt Kodinonnen nojatuolit olisivat myös... Vinkvink ;)

      Poista
  3. Ihan viiden tähden***** päivä!

    VastaaPoista
  4. Kiva että tällaisia järjestetään!! Niin inspiroitunut lauantaisesta!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, on aivan mahtavaa päästä tutustumaan erilaisiin yrityksiin ja paikkoihin ja mikä parasta myös kuulla tarinoita niiden takaa. Päivä toi tosiaan valtavasti inspiraatiota ja energiaa. Sunnuntaiaamuna tuli mm. uuni pestyä ;)

      Poista
  5. Ihana päivä oli kyllä! Kivoja juttuja olet bongaillut Kodinonnesta. Tuo kattaus jäi minullekin mieleen ja pohdin, että tuollainen kranssi lautasen ympärillä olisi joulukattauksessa aivan ihana.<3 Mukavaa uutta viikkoa Anu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anniina järjestelyistä! Tuollaiset päivät ovat melkoisia piristysruiskeita. Kranssikattauksen koko henki oli jotenkin tosi hieno. Joulukattausinspiraatiota siitä minäkin otin :)

      Poista
  6. Goto on myös testattu ja todettu todella hyväksi paikaksi! Ihana reissu teillä on kyllä ollut! Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Goto oli kyllä hieno kokemus. Olen käynyt siellä sen vanhan elämän aikaan ja ihastuin jo silloin aivan hurjasti. Nyt oli hieman pelko yltääkö paikka edelleen samaan, mutta tuo pelko oli turha. Isot, vanhat saappaat oli täytetty ja ehkä pieni saapas vielä niiden lisäksikin :) Kivaa viikkoa sinullekin Katja!

      Poista
  7. Kaikesta päätellen mukava päivä!
    Ihana tuo puoti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukava päivä hyvässä seurassa ja ihanissa paikoissa Anu :)

      Poista
  8. Olipa teillä mukava päivä. Ihanan näköiset paikat.
    Mukavaa alkuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemmat paikat olivat ehdottomasti tutustumisen arvoisia, eikä kumpikaan käynti jää minun kohdallani viimeiseksi ;) Mukavaa viikkoa sinullekin Kati!

      Poista
  9. Kiitos kuvista ja tunnelmista, onpa teillä ollut antoisa retkipäivä ja kaikille aisteille herkutteluja! Pian nähdään Anu, retkeillen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisitpa Hanna päässyt mukaan ♥ Mutta kyllä, pian nähdään ja retkeillään taas. Paljon kivoja juttuja ja retkiä näyttää osuvan tähän samaan saumaan, mutta tässä kohtaa arkea, oikein hyvä niin :)

      Poista
  10. Mukava päivä! Teillä on kyllä aina jotakin kivaa tapahtumaa.
    Keltainen nojatuoli tuolta osui silmään - miten ihana se onkaan!!!! Tekisi mieli lähteä Raumalle ostoksille ihan heti.
    Kiitos Rauman reissusta näin kuvien kautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo keltainen nojatuoli oli heti sisääntulossa ja superraikas tuulahdus heti kärkeen. Kiva jos pidit tästä (kirjaimellisesti) nojatuolimatkasta Raumalle. Miten olisi pieni syysloma näille suunnille Marianna...?

      Poista
  11. Oli kyllä antoisa päivä tällä porukalla! Kyllä tuo vanha Rauma, aina vaan ihastuttaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli Suffeliini upea päivä. Ja kyllä, Vanha Rauma on todella idyllinen ja kaunis. Nyt vielä upea auringonpaiste kruunasi kaiken.

      Poista
  12. Kiva reissu varmasti. Kauniita kuvia olet sieltä näpsinyt. Rauma on kyllä mielenkiintoinen ja kauniskin kaupunki. Kiva leirintäaluekin sieltä löytyy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauma taitaa olla vähän saman tyylinen kaupunki kuin nuo sinunkin kotikulmasi Katja. Leirintäalueella en ole koskaan käynyt itse, mutta olen kuullut siitä paljon ja nähnyt kuvia - ja hyvältä näyttää.

      Poista
  13. Vai olette te käyneet "meillä". Kiva kuulla, että retkenne oli onnistunut. Itse paikkakuntalaisena vähän sokaistuu näihin kulmiin ja esim. itse en ole käynyt vielä kertaakaan tässä uudistuneessa Gotossa, mutta ehkä nyt pitäisi. .. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu teillä käytiin Satu ;) Noinhan se menee, että aina lähdetään merta edemmäs ja omat nurkat jäävät käymättä, vaikka kivoja paikkoja olisi vaikka kuinka. Käy ihmeessä herkuttelemassa Gotossa, se on ehdottomasti käymisen arvoinen ravintola!

      Poista
  14. Vähän nolottaa myöntää, mutta tämäkään raumalainen ei ole käynyt Gotossa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei mutta teidän täytyy treffata Sadun kanssa Gotossa ja laittaa alulle raumalaisten bloggaajien yhteenliittymä Heidi ;)

      Poista