keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Viinipäiväntasaus

Oletko kuullut viinipäiväntasauksesta? Juhlan aiheita ei ole koskaan liikaa, eikä syitä kehittää ihanan ajatuksen ympärille jotain pientä ekstraa. Viinipäiväntasaus oli minulle aivan uusi juttu, mutta heti kuultuani siitä päätin, että tätä päivää meillä tullaan viettämään tästä eteenpäin joka kevät ja syksy.

Viinipäiväntasaus on lähtöisin Hellan ja viinilasin välissä -blogin pariskunnalta. Se on rakkauden ja ystävyyden juhla, jota vietetään herkullisen ruuan ja hyvän viinin merkeissä. Eikös kuulostakin hyvältä.

Viinipäiväntasauksen ideana on siirtyä keväällä tiettynä päivänä punaviinistä valkoviiniin ja syksyllä taas takaisin punaviiniin. Ja koska juhlasta on kyse, tapahtuu siirtyminen samppanjalla, samalla nostaen malja tulevalle keväälle tai syksylle, sekä kaikelle sille ihanalle, mitä alkava uusi vuodenaika tuo tullessaan. Kevään viinipäiväntasausta juhlitaan nyt tulevana lauantaina, 12.4.


Minusta viinipäiväntasaus on aivan loistava ajatus ja ansaitsee ehdottomasti kannatusta ja paljon puolestapuhujia. Juuri tällaiset pienet asiat tuovat elämään ihania hemmotteluhetkiä ja nautintoja. Jos innostuit ideasta, on viinipäiväntasauksella oma Facebook-sivukin. Klikkaa tästä itsesi mukaan, klik. Lisää tietoa löydät myös Hellan ja viinilasin välissä -blogin postauksesta täältä, kliketiklik.


Nostetaan lauantaina yhdessä malja keväälle, rakkaudelle, ystävyydelle ja sille, että meillä on toisemme <3 Kiitos Hellan ja viinilasin blogille ihanasta ideasta!

Mites, vietetäänkö teillä tulevana lauantaina viinipäiväntasausta? Pianhan siellä viikonlopussa taas jo ollaankin.

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.





2 kommenttia:

  1. Kiitos Anu kauniista sanoistasi :) Minäkin olen sitä mieltä, että kalenteriin mahtuu kaksi uutta juhlaa. Kuka sitä sanoikaan, että Suomi ei ole viinimaa? Ainakin muuttuu pian sellaiseksi :) Ihanaa Viinipäiväntasausta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna itsellesi kun olet / olette laittaneet tämän ihanan juhlan jakoon! Olen iloinen kun kuulin viinipäiväntasauksesta ystävältäni ja löysin blogisi. Upeaa juhlaviikonloppua teillekin!

      Poista