perjantai 24. tammikuuta 2014

Lankutusta ja lankuttamista

Ystävä kertoi marraskuussa Facebookissa lankuttaneensa. Ihan päähänpistosta vain kokeilleensa.

Minulla ei ollut aavistustakaan mistä hän puhui ja niinpä googlasin. Wikipedia kertoi: Lankuttaminen[1] (engl. planking tai lying down game) on internetin kautta leviävä ilmiö, meemi, joka tarkoittaa makaamista mahallaan kädet sivuilla odottamattomissa julkisissa paikoissa, tämän tapahtuman valokuvaamista ja kuvien levittämissä netissä.[2]

Tuo ystävä on niin ihana hetkessä eläjä ja spontaani, että en hetkeäkään epäillyt, etteikö hän olisi tehnyt juuri tuota. Näin silmissäni, miten hän oli yllättäen, ihan siitä päähänpistostaan, vetäissyt itsensä sileäksi jonnekin ja maannut jossain päin kaupunkia oikoisena, kädet ja jalat sivuillaan. Kävi kuitenkin ilmi, että kyse olikin ihan toisesta lankuttamisesta...

No joo, nyt olen viisaampi. Facebookissa on kiertänyt jo jonkin aikaa lankutushaaste ja tähän asti meni, ennen kuin päätin lähteä mukaan. Itse asiassa haastoin koko perheen. Esikoinen oli tanssitunnilla jo päässyt lankutuksen makuun ja hän totesi minulle ensimmäisellä yhteisellä kerrallamme, että hänellä taitaa olla kyllä paremmat lihakset kuin minulla. Ei epäilystäkään. 

Kuvat ja ohjelma otettu Facebookista.

Jokaisen pitää kuitenkin aloittaa jostain kuntokuurinsa ja minun lähti tästä. Ensimmäisinä päivinä haasteen aika oli kaksikymmentä sekuntia, joten aikapulaa ei voi ainakaan valittaa. Tällä mennään siis. Tai ainakin tämä on tavoite.

Onko muita lankuttajia tai lankuttajia? Joko tuota Wikipedian versiota tai sitten tätä toista? 

Mukavaa päivää!

Anu

Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik.

2 kommenttia:

  1. Mites lankuttaminen sujuu? Itse olen kolmen minuutin kohdalla ja voin sanoa,et tästä eteenpäin tulee tekemään tiukkaa, huhhuh :)

    Terkuin Maarit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sujuuhan se :) Loma sotki kuvioita ja aloitimme haasteen alusta matkan jälkeen. Mutta hei, vastako sulla alkaa nyt tehdä tiukkaa? Huikeaa. Täällä ollaan 1,5 minuutin kohdalla ja pikkutytsän kommentti viereiseltä lankutuspaikalta kertoo kaiken: "Äiti, sä tutiset aika kovasti". Mutta on ollut ihana huomata, miten jaksaminen on kyllä lisääntynyt tässä matkan varrella!

      Poista