lauantai 4. tammikuuta 2014

Kotikatsomon nachovuoka

Olemme tänään viettäneet rauhallista tyttöjen päivää ja iltaa miehen ollessa seminaariristeilyllä. Tyttöjen illan tyttöinä ovat olleet ihan oman perheen tytöt eli kuusvee, yhdeksänvee ja minä, vähän enemmän vee.

Päätimme pitää perinteitä yllä ja järjestää lauantai-illan kotikatsomomme myös tänään, vaikka perhe onkin vajaamiehityksellä. Kuten mutakakkupostauksessa kerroinkin, saimme uutena vuotena todella hyvää nachovuokaa ja sitä päätimme kokeilla heti tänään kotikatsomoherkuksi.


Tässä ei paljon kokkailutaitoja tarvittu, mutta se mutakakkupostauksessani mainostamani paluu terveellisempään arkeen ei näköjään alkanutkaan sitten ihan vielä...

Nachovuoka odottamassa uuniin pääsemistä.
* * * * *

NACHOVUOKA

Nachoja
jauhelihaa tai broilerpaloja paistettuna ja maustettuna
purkki Philadelphia-juustoa
purkki (350 g) salsakastiketta
mozzarellajuustoa raastettuna

Levitä nachot uunipellille. Levitä päälle jauheliha tai broilerpalat. Sekoita Philadelphia-juusto ja salsakastike. Koska seuralaiseni olivat tällä kertaa hieman nuorempia, laitoin salsakastiketta vain noin puolikkaan purkillisen. Levitä sekoitus nachojen päälle. Kaiken kruunuksi mozzarellajuustoraastetta. Paista uunissa noin 200 asteessa kunnes juusto on sulanut, noin 10 minuuttia. 

* * * * *

Vierelle vihersalaattia, kreikkalaista jugurttia ja halutessasi vielä lisää salsakastiketta halukkaille.


Nyt on seuralaiset saatu petiin. Taidan sihauttaa itselleni vielä toisen Happy Joen ja nautiskella (pian) hiljaisesta kodista hetken ennen nukkumaanmenoa. Kerronkin muuten lähipäivinä tuohon juomaan liittyvän lähes Niksi-Pirkka -tasoisen idean. 

Mutta nyt odottaa Joe ja sen jälkeen kuppi kuumaa teetä helpottamaan aivan kaameaa yskää. 

Leppoisaa lauantai-iltaa!

Anu

Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. 

5 kommenttia:

  1. Ja nälkähän tätä lukiessa taas tuli - slurps.
    (Psst. kokeile lusikallinen hunajaa pahimpaan yskänpuuskaan, on auttanut mulla monen monituista kertaa..)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;) Kiitos ihana! Testasin jo tuon hunajavinkin ja se todella toimi. Teki ihan kuin kalvon nieluun (joka tuntuu kuin olisi aivan vereslihalla) ja ärsytysyskä loppui heti joksikin aikaa. Mahtava tunne olla edes hetki ilman hurjaa yskäröykytystä :)

      Poista
    2. Se on ihmeellinen aine :) Lapsille käytän kans yskänlääkkeenä. Paranemisia!!

      Poista
  2. Minä en ole vieläkään testannut tätä nachopaistosta, olisikohan jo aika! :)

    VastaaPoista