maanantai 30. joulukuuta 2013

Kohti minun vuottani

Uusi vuosi kääntää aina puhtaan, valkean sivun elämään. Olen huono tekemään lupauksia, mutta vuoden vaihtuminen laittaa aina jotenkin miettimään mennyttä ja tulevaa. Miettimään menneen vuoden iloja ja onnistumisia ja toisaalta ikävämpiä tai niitä ei-niin-hohdokkaitakin hetkiä. Myös sitä, mitä elämässä on ollut ja mitä haluaa, että siinä on. Ja mitä pitäisi pitää tehdä, jotta voisi voi saavuttaa sen mistä haaveilee. Alkavasta uudesta vuodesta haluaa aina tehdä mahdollisuuksien mukaan edellistä paremman tai ainakin yhtä hyvän kuin menneestä.

Tänä vuonna ajattelin kuitenkin tehdä lupauksen. Ihan itselleni. Ajattelin myös ehdottaa sinulle yhteisen lupauksen tekemistä: sinä itsellesi, minä itselleni.


Otetaan alkavasta vuodesta kaikki irti. Tuota lupausta en aio tehdä muiden kustannuksella tai toisia polkemalla. Aion vain muistaa itseäni enemmän, kuunnella enemmän itseäni ja olla silloin myös parempi minä toisille. Omat tarpeet kun tahtovat niin helposti jäädä kuuntelematta arjen tohinassa. Lisäksi haluan kääntää pääni sisäiset taajuudet vielä enemmän huomaamaan arjen timantit. Sillä kuten elokuvassakin niin viisaasti sanotaan: Enjoy the little things in life, because one day you will look back, and realize they were the big things.

Miten on, lähdetkö mukaan kimppalupaukseen?

Haluan toivottaa sinulle ihania asioita, tunteita ja tunnelmia alkavaan uuteen vuoteen 2014!

Anu

Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik.

2 kommenttia: