sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Syypää minttuviljelmiin: minttu-vesimelonisalaatti

Minttu on ollut kotipihan must have -yrttini muutaman vuoden. Syykin siihen on selvä: minttu-vesimelonisalaatti. Ihanan raikas ja mehukas lisuke kesäpäivän grillailuihin, etenkin broilerin seuraksi. Grillattu halloumi antaa salaattiin vielä sopivaa suolaisuutta.


 * * * * *

MINTTU-VESIMELONISALAATTI

1/2 vesimeloni
iso kourallinen mintun lehtiä pieneksi hakattuna
1 pkt halloumia
1 punasipuli
2 tl valkoista balsamicoa tai valkoviinietikkaa
1/2 limen mehu
1 tl ruokosokeria
oliiviöljyä, Maldon-suolaa, pippuria

Leikkaa ensin punasipuli ohuiksi viipaleiksi ja laita marinoitumaan pieneen kulhoon balsamicon, sokerin ja limen mehun kanssa.

Kuutioi meloni ja laita salaattikulhoon. Lisää joukkoon pieneksi revityt tai hakatut mintut.

Grillaa sormen paksuisiksi siivuiksi leikattuun juustoon raidat ja kuutio.

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Lorauta päälle oliiviöljyä ja mausta suolalla ja pippurilla.

* * * * * 
 

Nyt ulos nauttimaan auringonpaisteesta. Tulevaksi viikoksi kun on luvattu taas mitä moninaisinta juhannuskeliä. Olimme eilen Särkänniemessä ja aamun kahdeksan plusastetta yhdistettynä aivan järkkyyn tuuleen muistutti, etteivät auringonpaiste  ja edes jonkinlainen lämpö ole itsestään selviä asioita. Veurutukset, kieputukset ja vatsanpohjan sekoitukset onnistuivat hyvin kyllä vilpoisammassakin säässä, mutta sen verran syväjäädytetty olin, että koko kotimatka sujui täydellä teholla paahtavan auton istuinlämmittimen hyvänä ystävänä.

Suloista sunnuntaita!

Anu

ps. Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik. Muista myös merkitä ruksi Arjen timanttien FB-sivun etusivun tykkää-ruudusta aukeavasta listasta Saa päivitykset -kohtaan, jotta näet kaikki blogin päivitykset omassa uutisvirrassasi.

17 kommenttia:

  1. Tänään istutettu minttua kahteen ruukkuun ja mielessä siintää tämä salaatti :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, minttu kasvaa onneksi niin vauhdilla, että pääset pian jo maistiaisiin ;)

      Poista
    2. Ja ne mintut olivat vieläpä suoraan äitini kasvimaalta, joten koko löytyy jo nyt :) Muutama vuosi sitten laitoin mintun pikku kasvimaalleni - eipä siellä sitten loppukesästä muuta ollutkaan :D

      Poista
  2. Kiiiitos ihanasta salaattivinkistä! Tätä täytyy tehdä juhannuksena, ehdottomasti! Melonin ja mintun liitto toimii aina, lisäksi vielä herkullista halloumia niin makunautinto on täydellinen.

    Ihanaa juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä Teija <3 Tämä on todellinen kesäsalaatti, jota ei tule tehtyä talvella ollenkaan, mutta kesällä senkin edestä. Ihanaa juhannusviikkoa sinullekin!

      Poista
  3. Tämä resepti menee kokeiluun! Ostin parisen viikkoa sitten torilta mansikkaminttua, se voisi sopia hyvin tähän. Kivaa viikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mansikkaminttu kuulostaa tosi hyvältä ja se sopii tähän varmasti hyvin. Taisi tulla torikeikka minullekin ja operaatio mansikkamintun metsästys... Mukavaa viikkoa teillekin!

      Poista
  4. Oh no, tuli nälkä! Pitää ostaa uusi minttu, edellinen kuivui :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla Piia, että muuallakin on tehokkaita kuivattujen yrttien kasvattajia ;) Kivaa juhannusviikkoa sinulle!

      Poista
  5. Nami! Näyttää kyllä hyvältä, pakkohan tätä on kokeilla. Halloumi on ihan mun lempparia! Kuten kaikki juustot. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen testaamaan Helkku! Alkuperäisessä ohjeessa sanotaan, että salaatti toimii myös fetalla, mutta itse en ole malttanut luopua tuosta halloumista. Ehkä joskus pitäisi. Ihanaa juhannusviikkoa!

      Poista
  6. Ihana kesäinen salaatti! Tätä täytyy tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykästyit rva Lahoa rautaa :) Mukavaa juhannusviikkoa!

      Poista
  7. Usein murentelen fetaa vesimelonin ja mintun kaveriksi, mutta välillä myös halloumia. Molemat sopiva hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella, että feta sopii hyvin melonin ja mintun kaveriksi Lumo. Täytyykin testata se yhdistelmä pian.

      Poista
  8. Raikkaan oloinen salaatti. Minulla sinnittelee yksi minttu myös :) Pitääkin kokeilla tätä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin hellepäivänä tämä on tosi kiva vaikka lounaanakin kun "kunnon ruoka" ei maistu, mutta jotain suolaista pitää saada. Kannattaa testata SH :)

      Poista