sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Kielettömäksi tekevä salaatinkastike

Aivan pakko, siis todellakin aivan pakko, jakaa teille tänään aivan täydellisen ihanan salaatinkastikkeen ohje. Normaalisti käytän salaateissa kastikkeena joko tavallista oliiviöljyä tai sitten suosikkiani, erästä tiettyä sitruunaoliiviöljyä. En tiedä johtuiko vaihtelusta vai siitä, että tämä todella on hyvää, mutta kastike meinasi väkipakolla viedä kieleni mennessään.

Kuten jo aikaisemmin kerroinkin, olemme viettäneet tänään isänpäivää perinteeksi muodostuneen brunssin merkeissä. Halusin brunssille myös vihersalaatin, mutta mietin, miten siihen saisi jotain jujua. Menussa oli jo erilaisia juustoja, joten niiden käyttäminen ei toimisi salaatissa. Olisi siis keksittävä jotain muuta. Sitten keksin passionhedelmän, josta saisi maun lisäksi myös hauskaa näköä.

Kuva on näköjään taas näitä kaukaa katsottavia. Huoh. Miksi nämä eivät näytä kamerassa näin epätarkoilta...
Salaattiimme päätyi lopulta erilaisia salaatteja, miniluumutomaatteja sekä persimonia ja avokadoa viipaleina. Salaatin kokosi esikoisemme, joten hänelle kunnia asettelusta. Tomaateista oli kirjoitettu salaatin päälle "ISI", mutta teksti jäi valitettavasti muiden ainesten alle.

Ja sitten se kastike. Kastike on valmistettu Sara La Fountainin reseptiä mukaillen. Tässä omassa versiossani on vain hieman enemmän hedelmää.


Nyt on ihana köllötellä sohvalla kynttilöiden palaessa takassa. Vatsa on edelleen täynnä herkuista ja mieli hyvä onnistuneesta brunssista. Hyvä ruoka ja läheiset, rakkaat ihmiset - ihan parasta. Hetki vielä tässä, sitten valmistelemaan alkavaa arkea ja illan päätteeksi vielä lenkille.

Tunnelmallista isänpäiväiltaa sinullekin!

Anu

Voit seurata blogiani myös Facebookissa. Tykkääjäksi voit liittyä tästä, klik.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti